Koulussa saimme tehtäväksi leikkauskokeen, joka oli siis tarkoitus tehdä täysin itsenäisesti kirjallisia ohjeita noudattaen. Leikkauskokeen mallina oli Stacey Broughtonin tekemä a-linjainen porrastettu polkka ja tavoitteena oli saada omasta leikkausesta mahdollisimman samanlainen. Leikkaus tehtiin siis harjoituspäähän.
Ensin leikkauspää huollettiin tavalliseen tapaan jonka jälkeen lähdettiin tekemään jakauksia. Ensin päälaelle hevosenkenkä, jonka jälkeen päälaelta niskaan jakaus.
Jaotuksen jälkeen leikattiin mittapituus päälaelta niskan keskelle, 45 asteen kulmassa porrastaen. Tässä kohtaa piti olla tarkka että pituutta ei jää liikaa, eikä sitä leikkaa myöskään liikaa pois. Piti katsoa, että porrastus tuli takaraivon luun alapuolelle.
Mittapituus on tässä vaiheessa leikattu, jonka jälkeen leikkausta jatketaan edelleen porrasten vähän niinkuin pystypoikittaisissa osissa, noin kolme osiota kerrallaan molemmilla puolilla. jotta tasapaino säilyisi. Ja koska leikkauksen malli on myöskin a-linjainen eli eteenpäin pitenevä, myöskin sormien asento oli alaspäin viistoon, leukaluun mukaisesti. 45 asteen porrastuskulma säilyy.
Ylemmässä kuvassa näkyy kun niskahiukset on porrastettu kokonaan, mutta kuvassa näkyvä pituus ei tule säilymään loppuun asti.
Leikkausta jatkettiin edelleen 45 asteen porrastuksena, ensin vasemmalta puolelle viistottaisissa osioissa korvan korkeimpaan kohtaan asti, jolloin sama toistettiin oikealle puolelle.
Kun molemmilta puolilta oltiin leikattu korvan korkeimpaan kohtaan asti, leikkausta jatkettiin vasemmalla puolella. Itse kallistin mallipäätä oikealle, jotta leikkaaminen sujuisi paremmin. Osio kerrallaan jatkettiin leikkausta jo leikattujen porrastettujen osioiden mukaisesti, niin että hiukset pitenevät reippaasti eteenpäin. Tässä kohtaa en jatkanut enää porrastaminen, sillä kuivana etuosan hiuksista porrastus kumminkin poistetaan leikkaamalla. Sama toistettiin oikealle puolelle.
Ylemmässä kuvassa näkyy jo avattu hevosenkenkäosio, mutta ennen tähän siirtymistä, jo leikatut osiot föönattiin kuivaksi pyöröharjaa käyttäen. Tämän jälkeen hiuksiin tehtiin jo ns loppuleikkaus. Taakse niskahiuksiin leikattiin vapaalla kädellä kolmio, joka loppui korvan taakse, josta taas katsottiin että eteenpäin pitenevät leukaluita mukailevat linjat ovat suorat, eikä niissä ole porrastusta. Tarkoituksena oli siis saada kunnon kolmion malliset muodot esiin.
Hevosenkenkä osiossa mentiin taas parin sentin osio kerrallaa, mittalinjana oli jo porrastettu pituus ja hiukset vedettiin taakse sormet vaakasuorassa pitäen, jossa hiukset leikattiin. Ensin vasen ja pienempi puoli ( jakaus oli vasemmalla) jonka jälkeen sama toistettiin oikealla puolella. Ainoastaan pieni osa ihan päälaen keskelle jätetään leikkaamatta, sen takia että oikeilla asiakkailla on normaalisti pyörteitä ja kyseinen alue on parempin leikata kuivana kun hiukset ovat asettuneet. Hiukset föönattiin pyöröharjalla ja tehtiin loppuleikkausta pointtaamalla. Lopputulos näytti tältä: